Contadero-El Cedro

Vaella kauniissa luonnossa La Gomeran sydämessä

Tämä kävelyreitti Hermiguan kunnan alueella kulkee laakson halki, jonka yllä pasaatituulten tuomat pilvet pysähtyvät. Laakson korkean kosteustason ansiosta siellä menestyvät eri kasvilajit, kuten nummikasvit, kanarianmyrtti ja laurisilva. Lisäksi täällä kasvaa runsaasti erilaisia Garajonayn kotoperäisiä puulajeja, kuten Indian bay -laakeripuita sekä laakeri- ja lehmuspuita. La Gomeran kukkuloiden läpi kulkeva reitti päättyy 150 metrin korkuiselle El Cedron vesiputoukselle, joka täyttää Hermiguan viljelyslaakson tekoaltaat ympäri vuoden.

Kävelypolku laakerimetsän läpi ainutlaatuiselle kirkolle

Tämä El Cedroon kulkeva kuuden kilometrin pituinen reitti nousee 551 metriä, ja siihen kuuluu hoidettuja kävelypolkuja ja metsäpolkuja. Reitin kesto on kolme ja puoli tuntia. Kävelyn viimeinen osuus on merkittävä kasvitieteellisesti sekä kansantieteellisesti. Lisäksi siihen kuuluu tutustuminen kappeliin, jolla on mielenkiintoinen historia. Kappelin rakennutti 1935 varakkaassa perheessä työskennellyt englantilainen kotiopettajatar, joka järjesti joka vuosi juhlan elokuun viimeisenä sunnuntaina. Juhla oli merkittävin koko saarella. Vuodesta 1984 lähtien saarella on järjestetty pyhiinvaellus juhlakulkueen muodossa, jonka aikana nautitaan piknik-lounas.

Pituus
5,8 km
Public transport
Localidad
Hermigua
Downloadable files selection
Archivos
Imagen Archivo
Título Fichero
Contadero-El Cedro
pdf

TENERIFE

TENERIFE

GRAN CANARIA

GRAN CANARIA

FUERTEVENTURA

FUERTEVENTURA

LANZAROTE

LANZAROTE

LA GRACIOSA

LA GRACIOSA

LA GOMERA

LA GOMERA

LA PALMA

LA PALMA

EL HIERRO

EL HIERRO
No te lo puedes perder
Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
Contadero

Tien sivussa olevalla aukealla näkyy paikka, josta alkaa kenties saaren tunnetuin reitti. Paikan espanjankielinen nimi viittaa sen aiempaan tehtävään metsätaloudessa: täällä laskettiin aiemmin vuorelta tulevan puun määrä.

Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
Puut sumussa

Edetessämme ympärillämme on vääntyneitä ja sammaleisia puita. Olemme erään rinteen huipulla 1 300 metrin korkeudessa. Kosteat pasaatituulet iskeytyvät kanervien oksiin, jolloin kosteus muuttuu metsää hengissä pitäväksi vedeksi. Oksien alapuolella saniaiset, joita on neljää lajia, elävät tästä metsän kaappaamasta kosteudesta. Kanervien koko kasvaa, kun etenemme reitillä ja kun ne ovat paremmin suojassa tuulelta. Lopulta ne ovat lähes jättimäisiä.

Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
La faya, uusi tähti

Nyt näemme kanervien lisäksi koko ajan enemmän tämän puulajin edustajia. Kyseessä on Gomoralla haya-nimellä (tai faya) tunnettu puu, joka eroaa mantereella kasvavista samankaltaisista puista muun muassa siinä, että sen lehdet ovat ikivihreät. Täällä kasvavan haya-puun lehdet ovat pitkät ja reunoilta epäsäännölliset. Gomerolaiset paimenet valmistivat tästä puusta sauvoja (paikallinen nimitys: astia), joiden avulla he pääsivät liikkumaan vaikeakulkuisessa maastossa.

Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
Metsän evoluutio

Siirrymme vähemmän tiheään metsän osaan, jonne pääsee myös auringonvaloa, jos vain pasaatituulet eivät tuo mukanaan sumua. Kiinnittäkäämme huomiota metsäaukion kasvillisuuden erilaisuuteen, joka on seurausta kasvillisuuden evoluutiosta. Kun vanhat puut kaatuvat, syntyy aukkoja, joihin puolestaan ilmestyy valoa tarvitsevia kasveja. Metsä paikkaa siis aukkonsa ja jää odottamaan uusien syntymistä.

Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
Hiiltä vuorella

Tasangolla, jonka kautta reitti kulkee, valmistettiin aikoinaan hiiltä. Maasta saattaa vieläkin löytyä kasviperäisen hiilen palasia. Aikoinaan metsä tuotti kotimaista polttoainetta. Tänne pystytettiin hiilimiiluja, jotka paloivat hiljalleen viikon ajan. Näin saatiin hiiltä. Se oli kovaa työtä, joka vaati jatkuvaa huomiota. Hiilen poltto kuitenkin loppui jo yli puoli vuosisataa sitten, kun öljypohjaiset tuotteet saapuivat.

Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
Viljelyä vuorella

Garajonay on ollut kansanpuisto vuodesta 1981. Sitä ennen vuorta kuitenkin hyödynnettiin rajusti. Kiinnittäkäämme huomiota reitin ympärillä oleviin kivijonoihin. Ne ovat entisten viljelypengerten seinämiä. Läheisessä El Cedron kylässä asui yli 100 ihmistä, jotka etsivät toimeentuloa vuorelta. 7. Nimi kuin metsästä Matkaa puulle, joka on antanut nimensä laurisilvalle, on vielä yli puolet reitistä. Kyseinen puu on laakeri, laurel. Tämä puu kasvaa erittäin suureksi, jos vain olosuhteet ovat sopivat, kuten Garajonayn metsässä. Erotat laakerin tarkastelemalla sen lehtiä: laakeripuun lehdissä on pieniä kyhmyjä keskiruodin ympärillä. Puun hedelmät ovat kuin mustia oliiveja.

Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
Nimi kuin metsästä Matkaa puull

joka on antanut nimensä laurisilvalle, on vielä yli puolet reitistä. Kyseinen puu on laakeri, laurel. Tämä puu kasvaa erittäin suureksi, jos vain olosuhteet ovat sopivat, kuten Garajonayn metsässä. Erotat laakerin tarkastelemalla sen lehtiä: laakeripuun lehdissä on pieniä kyhmyjä keskiruodin ympärillä. Puun hedelmät ovat kuin mustia oliiveja.

Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
Vanhan leirin jäljet

Ennen kansanpuistostatuksen saavuttamista vuorella oli monenlaista toimintaa, muun muassa nuorisoleiri. Tämä aukio on kyseisen paikan jäänteitä. Myöhemmin leiri purettiin ja siirrettiin pois laurisilvan keskeltä. Nyt voimme seurata aukiolla, kuinka kasvit kuten karhunvatukka levittäytyvät alueelle ja antavat suojaa laurisilvan tuleville puille, jotka pikkuhiljaa täyttävät aukion.

Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
Laakson jättiläiset

Olemme saapuneet laakson perälle. Täällä on enemmän kosteutta ja parempi maaperä, ja siksi täältä löytyvät metsän suuret yksilöt, laurisilvan jättiläiset. Tämä on makaronesianavokadopuiden aluetta. Yhdessä ne muodostavat vaikuttavia rakennelmia, ja niiden lehdet ovat metsän suurimmat. Jos näet maassa punaisia lehtiä, tiedät olevasi makaronesianavokadopuun lähistöllä, sillä niiden lehdet muuttuvat punertaviksi kuivuessaan. Viereinen Cedron puro laskee vetensä Hermiguan laaksoon, jossa toimi ennen puoli tusinaa myllyä, ja kastelee viljelykset vielä tänä päivänäkin. Lisäksi sen vesi ylläpitää elämää metsässä. Tästä hyvänä esimerkkinä on sen varrella kasvavat jättimäiset puut.

Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
Las Mimbreras

Tämä paikka on saanut nimensä korintekijöiden käyttämästä pajusta (espanjaksi mimbre). Tässä kohden Cedron puroa korintekijät kastelivat pajut, jotta ne olisivat riittävän taipuisia työstettäviksi. Aikoinaan nämä korit olivat ehdottoman välttämättömiä hyödykkeiden ja sadon kuljettamisessa.

Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
Kappeli

Tällä kappelilla on kiinnostava menneisyys. Kappeli on vuodelta 1935, ja sen perusti englantilainen hallintonainen, joka työskenteli erään varakkaan perheen palveluksessa. Kappelin juhla elokuun viimeisenä sunnuntaina oli pitkään saaren tärkein juhla. Vuoden 1984 jälkeen pyhiinvaellusmatka on joutunut antamaan tietä kulkueelle ja juhla-aterialle, jonka aikana vieläkin tanssitaan saaren perinteistä rumputanssia.

Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
Kylä

Cedron kylä on muisto entisaikojen asukkaista, jotka elivät vuoren antimien avulla. Rakennukset sijaitsevat kummallakin puolella pientä laaksoa, joka päättyy vesiputoukseen. Tämä alue on jo kansanpuiston ulkopuolella, ja siellä pidetään kiinni perinteestä viljellä rinteiden viljelypenkereillä.

Imagen
Subtítulo
Contadero-El Cedro, La Gomera
Título
Chorron näköalatorni

Näet Hermiguan notkon huipun ja Cedrosta tulevan vesisuihkun. Tämä pysyvä vesiputous on tyypiltään suurin Kanariansaarilla. Sen korkeus on 135 metriä. Los Tilesin padolla oli sähkövoimala, joka tuotti sähköä Hermiguan kylälle, mutta se ei ole enää toiminnassa.

Kestävyys
Sostenibilidad
- Älä jätä koskaan minkäänlaista jätettä ympäristöön, mukaan lukien tupakantumpit. Ruokajätteet edistävät jyrsijöiden ja kodittomien kissojen lisääntymistä, mikä on vakava uhka villieläimille.
- Kunnioita eläimiä, älä häiritse tai ruoki niitä. Jos näet loukkaantuneen yksilön, voit ilmoittaa siitä hätänumeroon 112. Älä poimi kukkia tai kasveja.
- Älä kerää tai ota kiviä tai muita luonnonkappaleita mukaasi. Älä myöskään muokkaa tai pinoa niitä surullisen kuuluisiksi "torneiksi".
- Kunnioita reittien merkintöjä. Merkityiltä reiteiltä ja alueilta poistuminen aiheuttaa vahinkoa ympäristölle ja voi myös olla vaarallista sinulle ja mukanasi oleville.
- On turvallisempaa pitää lemmikki kytkettynä.
- Yritä olla häiritsemättä ympäristön rauhaa liian kovilla äänillä (kova musiikki, huudot...).
6
54784
10 13
262
10045