Vihellyskieli
Minkä tahansa paikan vetonaulana voi olla sen keittiö, historiallinen arkkitehtuuri tai luonnonmaisemat. Mutta maailmassa on vain yksi paikka, jossa paikalliset asukkaat viestivät keskenään vihellyskielellä. La Gomeralla on saaren pinnanmuodostuksen takia ja väestön vahvan tahdon ansiosta pidetty elossa ainutlaatuinen kieli, joka juontaa juurensa vuosisatojen taakse ja on yhä yleisessä käytössä.
Vihellyskielen synty
Kielen alkuperä juontaa juurensa aikakauteen ennen hispaanivalloittajien saapumista saarille. Sen loivat Kanarian alkuperäiskansat, La Gomeralla saaren ensimmäiset asukkaat, ja alkujaan se perustui silloisten asukkaiden käyttämään guanchen kieleen. 1500-luvulla vihellyskieltä alettiin soveltaa espanjan kieleen, jolloin se sai pikkuhiljaa nykyisen muotonsa.
Vaikka kieltä alun perin käytettiin kaikkialla saaristossa, uudet teknologiat, syntyperäisten saaristolaisten muutto pois ja ulkomaalaisten saapuminen heikensivät vihellyskielen merkitystä muilla saarilla. Sen sijaan La Gomeralla vihellyskielellä on aina ollut tärkeä merkitys. Saaren omaleimaisen pinnanmuodostuksen, laaksojen, rotkojen ja kallionseinämien takia kieli on ollut avainasemassa paikallisen maatalouden ja karjankasvatuksen kehityksessä. Paimenet ovat käyttäneet sitä viestiäkseen pitkiä matkoja, jopa viisi kilometriä pitkien etäisyyksien päähän.
On muistettava, että kieli ei koostu ennalta määrättyyn koodijärjestelmään tietyn sisällön ilmaisemiseksi, vaan tämä moniulotteinen kieli perustuu artikuloitiin ja mahdollisuuteen luoda rajaton määrä viestejä viheltäen. Kieli perustuu toisen kielen, tällä hetkellä espanjan, jäljittämiseen tai uudelleen koodaamiseen. Kielen fonetiikka rajoittuu kuuteen äänteeseen; kahteen vokaaliin (painollinen ja painoton) ja neljään konsonanttiin (jatkuva painollinen, lyhyt painollinen, jatkuva painoton ja lyhyt painoton). Sanat erottuvat toisistaan vihellyksen korkeuden ja keston perusteella.
Hyvä vihellystekniikka vaatii fyysistä tarkkuutta ja voimaa, jotka voidaan saavuttaa vain jatkuvalla harjoittelulla. Viestinnässä käytetään huulia, kieltä ja käsiä. Tämä erottaa sen muista kielistä, jotka perustuvat vain suun kautta lähetettyihin eri taajuisiin viesteihin. Tästä syystä vihellyskieli on hyvin erityinen.
La Gomeran vihellyskielen pelastaminen
1900-luvun puolivälissä vihellyskielen säilyminen oli vaakalaudalla. Keski- ja yläluokissa ajateltiin, että kieltä käytävät ainoastaan paimenet ja maanviljelijät ja koska maatalous oli menettämässä merkitystään paikallisessa taloudessa, oli vihellyskielen käyttö ja olemassaolo vaakalaudalla. Kielen katoaminen oli lähellä, sillä sitä osasivat käyttää ja sitä ymmärsivät vain harvat vanhukset. Niinpä saaren asukkaat päättivät ryhtyä toimeen. La Gomeralla alettiin avata keskuksia, joissa vanhempainyhdistykset alkoivat järjestää vihellyskielen opetusta ylimääräisenä kouluaineena. Tämä oli osoitus asukkaiden kieltä kohtaan tuntemastaan rakkaudesta ja ylpeydestä.
Muutamaa vuotta myöhemmin alue- ja paikallishallinnot päättivät yhdistää voimansa pelastaakseen vihellyskielen. Vuodesta 1999 lähtien kieli on ollut pakollinen oppiaine ala- ja yläasteella ja vihellyskielen jatko-opiskelua varten on perustettu erityinen koulu, jonka oppilaat valmistuvat kielen opettajiksi. Lisäksi kieleen liittyvää materiaalia on alettu digitalisoida, mikä mahdollistaa sen paikallisen ja kansainvälisen jakelun.
Kansainvälinen tunnustus ja opiskelu
Ainutlaatuisuutensa ansioista Unesco julisti vihellyskielen ihmiskunnan aineettomaksi kulttuuriperinnöksi vuonna 2009. Pääsyy tähän oli paikallishallinnon tekemä työ kielen pelastamiseksi ja käytön lisäämiseksi. Järjestön tekemän raportin mukaan suuri enemmistö La Gomeran asukkaista ymmärtää vihellyskieltä, vaikka vain ennen vuotta 1950 syntyneet ja vuoden 1999 jälkeen koulussa kieltä opiskelleet osaavat itse käyttää sitä.
Lisäksi vihellyskieltä on pidetty kiinnostavana tutkittaessa eläinten välistä viestintää ja vieraita kieliä SETI-instituutissa, koska vihellyskielessä koodataan kieli tavalla, joka eroaa suuresti muista yleisisti käytetyistä kielistä.
